sunnuntai 9. marraskuuta 2014

ISÄINPÄIVÄ

Tänään vietettiin isäinpäivää. Annettiin lahjoja, tehtiin kortteja, syötiin hyvin, laulettiin sekä vietettiin aikaa perheen ja isovanhempien kanssa. 
Miten teillä on mennyt tämä isäinpäivä? Olettehan ehtineet jo onnittelemaan rakkaitanne?

Pahoittelen joidenkin kuvien taustojen rakeisuutta, huomasin sen vasta kun siirsin kuvia tänne bloggeriin. Lupaan, että ensipostauksessa ei ole tälläistä kuvien laadun ongelmaa! Ja nyt vielä oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! 

lauantai 8. marraskuuta 2014

SATUMAISTA

Tuossa muutama päivä sitten oli aivan satumaisen ihana ilma, usva alkoi nousta peltojen ylle ja taivas oli upean värinen! Ja arvaatteko mitä silloin tämä tyttö teki? No veti tietty nopeaa toppatakin ylleen, nappas kameran kaulaan ja hyppäs pyöränselkään. Joten tässä näätte sen illan otoksia, toivottavasti pidätte! 
Tällä viikolla mulla ei ole ollutkaan ihan normaali viikko koulussa. Tai en oikeastaan ole tällä viikolla ollut koulussa kuin muutaman päivän. Syytä en ihan vielä kerro, mutta sen voin kertoa, että kyseisestä tapahtumasta on tulossa jopa videota hiljattain. Kunhan saan videon pätkät editoiduksi!
Mulla ainakin on tosi ihana viikko takanapän, entäs teillä?

lauantai 1. marraskuuta 2014

KUURAA

Siis vau mikä ilma ulkona on! Ja siis vau mikä fiilis mulla on! Tiiättekö sen tunteen, kun kokeita ei ole tulossa pariin viikkoon, ilmat ovat mitä upeimmilaan ja elämä hymyilee! Sillä juuri minulle tuli sellainen olo tänä aamuna ja päätinkin extempore hypätä pyöränselkään ja kuvailemaan kaunista luontoa. Oli niin virkistävää kierrellä yksikseen kuvaamassa, kun seurana on vain omat ajatukset. Suosittelen!
Eilen meidän koulussa vietettiin Halloweeniä. Sai maalata naamaa ja pukeutua hieman erinlaiseksi, kuin yleensä. Oli ihan mahtavaa nähdä, kun suurinosa oppilaista ja opettajista oli pukeutuneena ja piti hauskaa keskenään! Mietein tuossa kaverini kanssa, että kyseisenlaisia päiviä saisi olla vaikka hieman enemmänkin että pääsisi oikein irrottautumaan välillä koulusta ja koulun penkeistä! 
Oliko teidän koululla jotain erikoisempaa Halloweenin kunniaksi? Jos oli, niin mitä?